perjantai 16. toukokuuta 2008

Uusi lukija

Tänään oli taas kaikennäköistä oppituntia koko päivän. Tiedoitusupseeri totesi, että kaikki julkaisut menevät hänen kautta, ja jos pitää blogia, niin hänelle täytyy ilmoittaa osoite, jotta hän voi aina välillä käydä lukemassa. Samassa oli pitkä litania siitä mitä kaikkea emme voi sanoa. Vaaleja tai politiikkaa ei saa kommentoida ja täytyy olla neutraali jne. Joten söör tiedoitusupseeri, tässä teille pieni analyysi kirjoittamistani asioista ja harjoittamastani itsesensuurista:

En ole kirjoittanut kenestäkään nimellä, kun siitä ei koskaan voi tietää miten ihmiset sen ottavat jos päätyvät joskus lukemaan. En ole maininnut paikanimiä partioiden ja kurfilähtöjen yhteydessä, joskin on ehkä kysenalaista, että nämä tapahtumat ovat päätyneet blogiin, ennen kuin raportit oli kirjoitettu. Tämä on kuitenkin vain alkuinnostusta, enkä usko jaksavani kirjoittaa tapahtumista reaaliaikaisesti. Kurfilähtö oli yhteistyössä paikallisten kanssa, eli yleisessä tiedossa täällä. Mainitsin myös sen etteivät suomalaiset saa käyttää vesitykkejä, mutta jos joku suomenkielentaitoinen tekee tiedustelua, hän on voinut todeta sen jo aikoja sitten esimerkiksi eduskunnan keskusteluista koskien kriisihallintajoukkojen voimankäyttöoikeuksi. Kommentoin myös Serbian vaaleja, mutta ilmaisten selvästi, että kyseessä on henkilökohtainen mielipide. En tiedä tosin onko minulla oikeutta ilmaista tälläisiä mielipiteitä julkisesti. Suomalaisista rauhanturvaajista olen mielestäni antanut positiivisen kuvan, poislukien tapaus Rottakylä. Mutta jos rauhanturvaajien siinänsä inhimilliseen ja viattoman käyttäytymiseen tässä kylässä olla puututtu, niin arvelen että SKJK ei joko pidä sitä ongelmallisena tai ei vaan keksi keinoa asian ratkaisemiseen (kuten en keksi minäkään). Se siitä, nautinnolisia lukuhetkiä :)

Lääkäri totesi muuten omalla oppitunnilla että seksin harrastaminen itsensä kanssa on ihan ymmärrettävää ja jopa henkisen hyvinvoinnin kannalta suotavaa. Onkohan se vähän ristiriidassa YlPalvo:n (yleinen palveluohjesääntö tai jotain sinne päin) käskyn kanssa, että varuskunta-alueella onanointi on kieletty. Piti varusmiesaikoina oikein tarkistaa sanakirjasta mitä se onanointi oikein on. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toisaalta täällä Kosovossahan on omia käskyjä, jotka kumoavat olosuhteiden pakosta tiettyjä armeijan sääntöjä Suomessa. Esimerkiksi alkoholia saa nauttia ja eilen tuli kuulutus pokeripelistä jossain leirissä. Tahtoisin päästä käsiksi siihen dokumenttiin, jossa lakipykäläkielellä ilmoitetaan että olosuhteiden pakosta runkkaaminen, uhkapelit ja dokaaminen ovat sallittuja.

Ei muuten vieläkään yhtään sateista päivää täällä. Pilvistä oli kerran. Kelpaa.

Ei kommentteja: