Vähän aikaa sitten Ramadan tuli päätökseensä ja ihmiset jalkautuivat kaduille juhlimaan. Juhlallisuuksista tietämättä/välittämättä/huolimatta/innostuneina jalkauduimme mekin kaduille häiritsemään ihmisiä tarkastamalla autoja ja ohikulkevia ihmisiä. Meidän joukkue on onnistunut välttämään aselöytöjä, ja kysyin pian kotiutuvalta ryhmänjohtajaltani harmittiko kun hän ei ole uransa aikana ehtinyt löytää asetta. Ei kuulemma haitannut, eihän se mikään iso juttu ole, ja jos aseita ei löydy, niin voi tulkita, ettei niitä paljoa enää ole. Siinä sitten tarkasteltiin autoja kolmatta tuntia ja kello alkoi olla paljon. Sen verran paljon, että alkoi olla epävarmaa ehtisimmekö hankkimaan saunajuomat palattuamme leiriin. Alkoholijuomien myynti täälläpäin loppuu puoli tuntia ennen sallitun juoma-ajan loppumista. Soitimme leiriin ja pyysimme työtoveria varaamaan muutama oluen saunan jääkaappiin. Työ alkoi olla paketissa, kun jäljellä oli enää yksi auto tarkistettavana. Ja sieltähän se ase sitten löytyi.
Ase oli starttipistoolin tyylinen, mutta kuitenkin laiton. Kun ase oli otettu pois rauhanomaisesti, alkoi armoton paperisota ja minä olin kirjurin roolissa pahimpien taisteluiden keskipisteessä. Aselöytölomake oli irlantilaisten suunittelema ja vaatii usean ihmisen aivotyöskentelyä ymmärtäkseen mitä tietoja lomakkeeseen oikein halutaan. Pyörittelimme papereita puolisen tuntia, kunnes luovutimme aseen ja sen omistajan paikalliselle poliisille. Työ oli tehty ja oli aika palata leiriin. Kovasti jäi kaikkia harmittamaan aselöytö, jäi saunakaljat sinä päivänä juomatta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti